Kysy asiantuntijalta

Asiantuntijamme vastaavat kysymyksiin, jotka käsittelevät vuorovaikutusta muistisairaan henkilön kanssa tai ympäristön kehittämistä muistiystävälliseksi. Haluaisitko kysyä neuvoa johonkin arjen tilanteeseen?
Jatka lukemista alla

Camilla Lindholm

Tieteellinen johtaja, Memocate
Professori (pohjoismaiset kielet)
Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta, Tampereen yliopisto
Olen tutkinut vuorovaikutusta muistisairaiden ja hoitohenkilökunnan välillä kahdessa Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa, tutkijatohtorina 2005-2008 ja akatemiatutkijana 2013-2018.

Olen kirjoittanut tieteellisiä artikkeleita muun muassa ryhmävuorovaikutuksesta, naurusta, kiinteistä ilmauksista, sanoista resursseina ja konfabuloinnista. Tutkimukseeni perustuva hoitajien oppikirja När orden fattas oss ilmestyi vuonna 2010 (LIber). Kollegoideni kanssa olen toimittanut kansainvälisen tieteellisen kokoomateoksen Multilingual interaction and dementia (Multilingual Matters, 2017). Lisäksi olen itse lukioikäisenä ja yliopisto-opiskelujen ohessa toiminut sijaisena vanhusten hoidossa yhteensä seitsemän vuoden ajan.

Hanne Mansala

Kouluttaja, Memocate
Järjestöjohtaja, Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry
Olen työskennellyt muistisairaiden ihmisten kanssa vuodesta 2001. Olen pohjakoulutukseltani lähihoitaja ja toiminut muistisairauksiin erikoistuneessa asumisyksikössä 10 vuotta, sekä lähihoitajana että osaston vastaavana. Toimintaterapeutiksi valmistuin 2006.

Vuodesta 2009 olen työskennellyt järjestökentällä kehittämistehtävissä tavoitteena muistisairaiden ihmisten elämänlaadun parantaminen. Erityisesti olen kiinnostunut kohtaamisesta ja vuorovaikutuksesta sekä työyhteisöjen kehittämisestä. Toimin myös Memocate-vuorovaikutuskoulutuksen pääkouluttajana.

Sanna Kytölä

Sosionomi, hoitaja, lähiesimies
Emmin Kammari
Olen toiminut muistiasiakkaiden parissa vuodesta 1986, jolloin valmistuin perushoitajaksi.

Koko työurani olen ollut kehittämässä muistiasiakkaiden hoitoa yhdessä omaisten, kuntien, yksityisen sektorin sekä järjestökentän kanssa. Olen saanut olla mukana muistisairaan hoitopolun jokaisessa vaiheessa.

Erityisen mielenkiinnon kohteena olen kokenut hoidon laadun kehittämisen muistisairaan ympärivuorokautisessa hoidossa. Siinä näen paljon mahdollisuuksia ja vahvuuteni painottuvat yksiköiden kehittämiseen sekä henkilöstön innostamiseen ja sparraukseen.

Tällä hetkellä toimin esimiehenä ja hoitajana Kaarinassa, pienessä suomalaisessa muistisairaiden hoitokodissa.

Tuija Salmi

Sisustussuunnittelija, Esteettömyyskartoittaja (ESKEH)
Tampellan Työhuone oy
Olen sisustussuunnittelija ja erikoistunut muistisairaiden henkilöiden ympäristöjen suunnitteluun. Vuodesta 2013 työni onkin keskittynyt hoivakohteisiin. Osaamistani olen täydentänyt tutustumalla validaatiomenetelmään. Perehtyminen muistisairauden mukanaan tuomiin muutoksiin havahdutti minut huomaamaan, kuinka suuri merkitys ympäristöllä on muistisairaalle. Oikein rakennettu ympäristö tukee ja kannustaa muistisairasta mahdollisimman itsenäiseen toimintaan. Hoivakodeissa se vapauttaa hoivahenkilöstön aikaa rutiinitöistä kuntouttavaan työhön. Olen toisena kirjoittajana aihetta käsittelevässä kirjassa ”Yötaivaan toivo” (GeroArtist, 2016).

Tuon Memocate-koulutukseen tietoa muistiystävällisen ympäristön rakennuspalikoista. Koulutuskokemusta minulle on kertynyt Tampereen ammattikorkeakoulun luennoitsijana sekä lukuisten Partio-kurssien kouluttajana.

Lähetä kysymys

10 + 3 =

Vuorovaikutus

Vinkkejä Camilla Lindholmilta

Tutustu

Vuorovaikutus

Muistisairaan ja omaishoitajan välinen suhde

Lue lisää

Vuorovaikutus

Kokeile, olisiko kuvista apua

Lue lisää