Validaatiomenetelmä

Vanhuudessa tehdään elämän tilinpäätös

Validaatiomenetelmä pohjautuu behavioristisen, analyyttisen ja humanistisen psykologian perusperiaatteisiin. Yksi taustateorioista on psykoanalyytikon ja tutkijan Erik Eriksonin kehittämä näkemys ihmisen elämänkaaresta. Eriksonin mukaan ihmisen jokaisella ikäkaudella on oma tehtävänsä, jonka suorittaminen riittävällä tasolla on edellytys seuraavan elämänvaiheen tehtävästä selviytymiselle. Mikäli tehtävä torjutaan, tarjoaa elämä uuden mahdollisuuden palauttamalla sen myöhemmin uudelleen.

Vanhuuden elämäntehtävänä on tehdä elämän tilinpäätös, ja siinä onnistuessaan ihminen löytää eheyden ja sisäisen voimansa. Eheys tarkoittaa sitä, että ihminen tunnistaa omat inhimilliset voimavaransa heikkouksistaan huolimatta. Hän hyväksyy tekemänsä valinnat.

Kenelle validaatiomenetelmä soveltuu parhaiten?

Validaatiomenetelmä soveltuu parhaiten kohdattaessa iäkkäitä muistisairaita, jotka ovat tulleet tähän viimeiseen eli tilinpäätöksen vaiheeseen, mutta eivät ole saavuttaneet eheyden tilaa. He ovat usein eläneet suhteellisen onnellisen elämän, mutta aina kieltäneet vakavat kriisit sekä torjuneet niihin liittyvät negatiiviset tunteet.

Heidän nykyisyyttään hallitsee voimakkaat tunnetilat ja menneisyyden mielikuviin eläytyminen. Näiden kahden ilmiön kautta he pyrkivät ratkaisemaan haasteita, jotka aiemmin ovat jääneet kohtaamatta. Tätä käsittelemme nyt vähän tarkemmin.

Käyttäytymisen ja tunne-elämän muutoksilla on tarkoituksensa

Validaatiomenetelmän taustalla vaikuttaa myös analyyttisen psykologian perustajan Carl Jungin ajatus siitä, että tunteet, jotka on ilmaistu, tiedostettu ja joita luotettava kuuntelija arvostaa, tasoittuvat. Jos tunteita väheksytään tai ne kielletään, ne voimistuvat.

Muistisairaan henkilön tunteet ryöpsähtelevät usein hallitsemattomasti. Validaatiomenetelmässä ajatellaan, että henkilöllä on viisautta ilmaista tunteitaan vapaasti, jotta hän voi myös ratkoa niitä. Tunteiden kunnioittaminen ja arvostava kuunteleminen auttaa muistisairasta henkilöä saavuttamaan mielenrauhan ennen kuolemaansa.

Muistisairauteen kuuluu disorientoitumista, jota voidaan nimittää myös sekavuudeksi tai ajan-, paikan- ja ympäristön hahmottamisen häiriöksi. Muistisairauden edetessä ulkopuolinen maailma hämärtyy, ihminen kääntyy sisäänpäin ja menneisyys korvaa nykyisyyden. Tälläkin nähdään validaatioterapiassa olevan erityinen tarkoituksensa. Voimakkaat menneisyyden mielikuvat tarjoavat toisaalta mahdollisuuden ratkaista käsittelemättä jääneitä haasteita ja toisaalta ehkäisevät tylsistymistä.

Disorientaatio suojaa muistisairaan persoonaa tarjoamalla mahdollisuuden paeta nykyisyydessä koetuilta tuskallisilta hyödyttömyyden ja yksinäisyyden tunteilta. Muistisairas henkilö palauttaa mieleensä menneisyyden, koska silloin hän koki itsensä hyödylliseksi, aikaansaavaksi ja rakastetuksi. Menneisyyden uudelleen elämisellä hän palauttaa arvokkuutensa, identiteettinsä ja elämänsä tarkoituksen.

Validaatioterapiassa muistisairasta henkilöä ei yritetä sitoa nykyhetkeen. Jos muistisairas henkilö puhuu asioita, jotka eivät objektiivisesti tarkastellen pidä paikkaansa, ei niitä lähdetä korjaamaan. Vuorovaikutuskumppanin tehtävä on ennemminkin kuunnella arvostavasti ja pyytää muistisairasta kertomaan lisää.

Vuorovaikutuskumppanin ei kuitenkaan tarvitse teeskennellä olevansa samaa mieltä. Riittää, että hän asettuu empaattisesti muistisairaan henkilön rinnalle kanssakulkijaksi menneisyyden poluilla. Tunteita ei myöskään lähdetä analysoimaan eikä muistisairaan odoteta oppivan uusia käyttäytymistapoja tai tekevän ahaa-elämyksiä. Iäkästä muistisairasta ei pidä kohdella kuin lasta ja olettaa hänen ajattelukykynsä kehittyvän.

Muistisairauden eri vaiheet

Validaatiomenetelmässä muistisairaudella ja erityisesti siihen liittyvällä disorientaatiolla nähdään olevan neljä eri vaihetta. Jokaisella vaiheella on omat fyysiset ja psykologiset ominaispiirteensä. Vaiheita ovat:

1. Malorientaatio
2. Ajantajun hämärtyminen
3. Toistuvien liikkeiden vaihe
4. Sikiövaihe

Seuraavaksi käymme läpi vaiheet yksi kerrallaan ja sen jälkeen kerromme keinoista, joilla eri vaiheissa olevia muistisairaita henkilöitä voi tukea.

Ensimmäinen vaihe: malorientaatio

Muistiongelmien kieltämistä, tilanteiden hallintaa, viileän asiallista käytöstä, muiden syyttelyä ja tavaroiden hamstraamista.

Malorientaatiovaiheessa oleva muistisairas kieltää muistiongelmien olemassaolon. Hän keksii tarinoita peittääkseen unohdukset ja on häpeissään, jos unohdus huomataan. Hän on tiukasti takertunut nykytodellisuuteen ja haluaa hallita tilanteet, selvittää asiat perinpohjin, pitää kiinni järjestyksestä ja laittaa asiat omille paikoilleen. Hän arvostaa viileän asiallista käyttäytymistä eikä pidä kosketuksesta tai kiinteästä katsekontaktista. Hän välttelee tunteiden ilmaisua ja arvostaa puhetta, päättelykykyä ja järkevää ajattelua.

Malorientaatiovaiheessa oleva muistisairas noudattaa tiukasti sosiaalisen yhteisön sääntöjä. Tässä on kuitenkin yksi poikkeus: hänellä on tarve peitellysti ilmaista menneen elämänsä ristiriitoja. Hän käyttää nykyhetken ihmisiä menneisyyden ihmisten symboleina. Esimerkiksi vanhalle naiselle, joka syyttää naapuriaan alusvaatteidensa varastamisesta, saattaa naapuri edustaa sisarta, jolle hän aina oli kateellinen.

Saadakseen itselleen oikeutta tai suojautuakseen voimakkailta tunteilta, hän moittii ja syyttää muita ihmisiä. Esimerkiksi läheisen kuollessa hän syyttää hoitohenkilökuntaa ja hiusten harventuessa ikääntymisen myötä hän kokee sen johtuvan kampaajan tai parturin tekemästä virheestä.

Malorientaatiovaiheessa monista tulee hamstraajia. Pystyäkseen säilyttämään kontrollin taistelussa hallintakyvyn menetystä vastaan he alkavat keräilemään esimerkiksi omenoita, sanomalehtiä, sokeripaloja tai hakaneuloja.

Malorientaatiovaiheen ulkoisia tunnusmerkkejä ovat kasvojen ja vartalon lihasten kireys, leuan työntyminen eteen, suun tiukkuus ja hengityksen pinnallisuus. Käsivarret ovat usein ristissä ja sormi tai käsi usein ojossa. Äänensävy on kirkas, kova, naukuva tai kimeä. Henkilö pitää usein tiukasti kiinni takista, kepistä tai käsilaukusta.

Toinen vaihe: ajantajun hämärtyminen

Vetäytyminen muistoihin, tosiasioiden unohtuminen ja voimakas tunteiden ilmaisu.

Henkilö siirtyy ajantajun hämärtymisen vaiheeseen silloin, kun muistisairauden mukanaan tuomat fyysiset ja sosiaaliset menetykset käyvät hänelle liian suuriksi. Tässä vaiheessa hän ei enää kykene pitämään kiinni todellisuudesta, luovuttaa, vetäytyy sisäänpäin ja elää muistoissaan. Hän unohtaa lähitapahtumat, mutta muistaa hyvin menneet, voimakkaiden tunteiden sävyttämät tapahtumat. Hän kykenee keskittymään yhteen asiaan vain lyhyen aikaa.

Tosiasioiden unohtuessa hän kykenee yhä ilmaisemaan tunnetilojaan. Hän palaa yleisinhimillisiin perustunteisiin, joita ovat rakkaus, viha, eroon joutumisen pelko ja kamppailu identiteetin säilymisen puolesta. Hän voi ilmaista näitä voimakkaastikin esimerkiksi itkemällä.

Hän menettää kommunikointikyvyn ja sosiaaliset taidot. Hän saattaa käyttää omaperäisiä varhaisten muistojen luomia sanamuotoja, joiden merkitystä muut eivät ymmärrä. Myös pronominit, joiden tarkoitus jää kuulijalle epäselväksi, ovat yleisiä. Esimerkiksi ”hän” saattaa viitata jumalaan, isään, perkeleeseen ja omaan itseen. Vuorovaikutuskumppaneista hän erottaa tarkasti sen, kuka on aito ja kuka teeskentelee. Nykyisyyden ihmiset ja asiat hän näkee symboleina eli avaimina menneisyyteen.

Ajantajun hämärtymisen fyysisiä tunnusmerkkejä ovat lihasten rentous ja liikkeiden viehkeys. Silmät ovat usein kirkkaat sekä katse harhaileva ja etäisyyteen tuijottava. Hengitys on hidasta ja tasaista. Liikkuminen on puolestaan hidasta, harhailevaa ja suuntaa etsivää.

Kolmas vaihe: toistuvien liikkeiden vaihe

Tietoisuus itsestä vähenee, tukahdetut tunteet nousevat pintaan yhä voimakkaammin ja samaa liikettä tai ääntä toistetaan yhä uudelleen.

Muistisairas vetäytyy liikkeisiin ja ääniin, jotka hän on oppinut ennen puheen kehitystä. Sama ääni tai liike toistuu yhä uudelleen. Hän saattaa vaeltaa edestakaisin, huojua tai tanssia. Kädet ja sormet saattavat takoa, hakata, taputtaa tai avata ja sulkea nappeja yhä uudelleen.

Muistisairas henkilö tuottaa usein sanattomia ääniä, kuten hyminää, maiskutusta tai uikutusta, eikä puhe ole yleensä enää selkeää. Vaikka sanojen muodostaminen puhuessa olisi heikkoa, saattaa hän kuitenkin osata laulaa varhaislapsuudessa opitun laulun alusta loppuun. Tanssimiseen tai laulamiseen on voimaa, mutta puhumiseen tai ajattelemiseen ei.

Toistamalla samaa ääntä tai liikettä muistisairas henkilö hoivaa itseään. Toistuva toiminta pitää hengissä, tuottaa mielihyvää, hillitsee kiihtymystä ja ikävystymistä sekä vahvistaa olemassaolon tunnetta. Se myös nostaa menneisyyden ristiriitoihin liittyviä tunteita pintaan tarjoten mahdollisuuden käsitellä niitä. Koko elämän ajan tukahdutetut tunteet, kuten häpeä, syyllisyys, viha tai seksuaalinen halu, nousevatkin usein tässä vaiheessa yhä voimakkaammin pintaan. Muistisairas myös itkee herkästi.

Tietoisuus itsestä ja kyky hahmottaa oma keho suhteessa ympäröivään tilaan heikkenee.Muistisairas ei reagoi puheeseen ellei siihen yhdisty läheisyyttä, arvostavaa kosketusta, lämmintä äänensävyä tai katsekontaktia. Hän on vuorovaikutuksessa vain kokiessaan suhteen rakastavaksi, arvostavaksi ja aidoksi.

Toistuvien liikkeiden vaiheiden fyysisiä tunnusmerkkejä ovat suljetut silmät tai harhaileva katse. Lihakset ovat rennot sekä liikkeet viehkeitä ja tiedostamattomia. Henkilö on usein menettänyt kyvyn hallita virtsarakkonsa- ja suolensa toimintaa. Hengitys on tasaista ja rytmikästä. Ääni on matala ja melodinen.

Neljäs vaihe: sikiövaihe

Täydellinen vetäytyminen ulkomaailmasta

Validaatioterapialla ja muilla ihmisarvoa kunnioittavilla kohtaamistavoilla pyritään ehkäisemään muistisairaan vaipuminen sikiövaiheeseen. Sikiövaiheessa muistisairas luopuu yrityksestä ratkaista keskeneräiset asiat ja sulkee ympäröivän maailman täysin ulkopuolelleen. Hän ei ilmaise minkäänlaisia tunteita tai tunnista läheisiään. Muut eivät voi tietää, mitä hänen mielessään liikkuu.

Sikiövaiheessa olevan muistisairaan silmät ovat enimmäkseen suljetut, harhailevat tai tyhjät. Liikkeet ovat tuskin havaittavia eikä hän tiedosta omaa kehoaan. Lihakset ovat rennot ja hän istuu kokoon lysähtäneenä tuolissa tai lepää vuoteessa sikiöasennossa. On tärkeää muistaa, että vaikka muistisairas ei enää reagoisi ulkomaailmaan, tarvitsee hän silti kosketusta, hoivaa ja huomiota.

Muistisairaan kohtaaminen validaatiomenetelmän keinoin

Keinot, jotka käyvät malorientaatiovaiheeseen

Malorientaatiovaiheessa olevat muistisairaat ovat usein loukkaavia ja ilkeitä ja karkottavat muut ihmiset luotaan. Vuorovaikutuksessa malorientaatiovaiheessa olevan muistisairaan kanssa kannattaa pyrkiä olemaan ottamatta loukkauksia henkilökohtaisesti ja miettiä keinoja, joilla omat tunteensa voi purkaa myöhemmin.

Malorientaatiovaiheessa monet välttelevät läheisyyttä. Muistisairas saattaa esimerkiksi sallia kädenpuristuksen tai hellän kosketuksen kyynärvarresta, mutta vältellä halausta. Tarkkaile, missä hänen rajansa menevät ja kunnioita niitä. Ole ymmärtäväinen, jos hän kokee tarvetta tavallista suurempaan henkilökohtaiseen tilaan.

On tärkeää ymmärtää, että malorientaatiovaiheessa oleva muistisairas tarvitsee käyttämänsä toimintatavat selviytyäkseen. Ne ovat hänen ainoita keinojaan ilmaista tunteitaan. On turhaa yrittää vakuuttaa häntä esimerkiksi keräilemisen järjettömyydestä tai saada heitä myöntämään muistinsa heikentymistä. Väittelemisen sijaan keskity kuuntelemaan tuomitsematta.

Kysy esimerkiksi, jääkö muistisairaan kuvaama ilmiö koskaan tapahtumatta.

Menneiden muisteleminen saattaa palauttaa vanhoja selviytymiskeinoja, joista on hyötyä nykyisyydessäkin. Sanat “aina” ja “ei koskaan” voivat laukaista varhaisia muistoja.

Keinot, jotka käyvät malorientaation, ajantajun hämärtymisen ja toistuvien liikkeiden vaiheeseen

Vaikka muistisairas kertoisi asioita, jotka eivät objektiivisesti tarkastellen pidä paikkaansa, älä kiellä niitä. Muista, että asiat ovat hänelle totta. Pyydä sen sijaan muistisairasta kertomaan lisää. Voit toimia samalla tavalla kuin reportteri, joka haluaa saada asiasta mahdollisimman tarkan kuvan.

Pysy hänen ilmaisemassaan asiasisällössä ja vältä tunteita. Käsittele tunteita vain silloin, jos muistisairas itse ilmaisee niitä. Vältä myös “miksi” kysymystä, koska se vaatii älyllisen vastauksen, johon hän ei sairautensa vuoksi välttämättä kykene.

Kysy muistisairaalta henkilöltä, miten hänen ilmaisemansa asia laajimmassa mittakaavassaan ilmenee.

Kuuntele tarkkaan muistisairaan kertomus ja toista sen ydinkohdat käyttäen samoja sanoja.

Ihmisellä on näkö-, kuulo-, lihas-, liike- ja tuntoaisti. Imeväisiässä koemme ympäristön ärsyketulvan ahdistavana ja suojaudumme keskittämällä huomiomme yhteen aistiin jättäen muut vähemmälle huomiolle. Koko elämämme ajan kiinnitämme tähän tiedostamatta valitsemaamme aistiin enemmän huomiota ja se kehittyy muita aisteja voimakkaammaksi.

Pohdi, mikä on muistisairaan läheisesi ensisijainen aisti. Jos hän on esimerkiksi aina ihaillut kuvataidetta ja osannut valita vaatteensa sävy sävyyn, saattaa näköaisti olla hänen ensisijainen aistinsa. Jos hän vaikkapa pitää musiikista ja kuuntelee paljon radiota, saattaa kuuloaisti olla muita aisteja vahvempi. Tanssista ja fyysisestä työstä pitävällä taas lihas-, liike- ja tuntoaisti saattaa olla voimakkain

Kun olet tunnistanut, mikä on läheisesi ensisijainen aisti, voit saada häneen kontaktin käyttämällä puheessasi tähän aistiin liittyviä sanoja ja sanontoja. Alla näet esimerkkejä niistä. Samassa on myös esimerkki siitä, mitä omainen voisi vastata, jos muistisairas kertoisi ikävöivänsä lapsuutensa kissaystävää.

Keinot, jotka käyvät ajantajun hämärtymisen ja toistuvien liikkeiden vaiheeseen

Ensin on tärkeää oppia tunnistamaan muistisairaan henkilön tunnetilat. On olemassa vain neljä inhimillistä perustunnetta, joita me kaikki tunnemme ja ilmaisemme vaihtelevilla voimakkuuksilla. Näitä ovat:

1. Rakkaus / mielihyvä / ilo / seksi
2. Kiukku / raivo / viha / suuttumus
3. Pelko / syyllisyys / häpeä / ahdistus
4. Suru / surullisuus / epätoivo / murhe

Tunnetilojen tunnistamisen voi aloittaa havainnoimalla tapoja, joilla muistisairas ilmaisee mitäkin tunnetta. Kurtistaako hän esimerkiksi otsaansa ollessaan kiukkuinen tai muuttuuko hänen katseensa kirkkaammaksi hänen ollessaan iloinen?

Vuorovaikutukseen pääsemistä edistää, jos virittäydyt muistisairaan läheisesi kanssa samalle aaltopituudelle eli eläydyt hänen tunnetilaansa. Tällöin sovitat omat kasvonilmeesi, eleesi, hengityksesi ja äänensävysi vastaamaan muistisairaan henkilön tunnetilaa. Voit harjoitella tätä pohtimalla omaan elämääsi liittyviä tilanteita, joissa olet kokenut jotakin neljästä perustunteesta. Mitä koit silloin ja miten tunnetila sinussa ilmeni?

Voit myös sanoittaa muistisairaan henkilön tunteita ja ohjata keskustelua niiden taustalla oleviin ajatuksiin ja aiheisiin. Esimerkkinä tilanne, jossa muistisairas vanhus puristelee käsiään nyrkkiin ja laahaa jalkojaan hermostuneen oloisena kohti ovea.

Keinot, jotka käyvät ajantajun hämärtymisen ja toistuvien liikkeiden vaiheeseen sekä sikiövaiheeseen

Muistisairauden edetessä kosketuksen ja toisen ihmisen fyysisen läheisyyden merkitys kasvaa. Lämmin ja arvostava kosketus stimuloi ja aktivoi hermosoluja sekä herättää miellyttäviä muistoja menneisyydestä.

Heikentyneen näkö- ja kuuloaistin vuoksi kontaktin saaminen saattaa onnistua vain lähietäisyydeltä. Näkökentän mahdollisen kaventumisen vuoksi muistisairasta henkilöä kannattaa lähestyä aina kohtisuoraan edestäpäin. Erityisesti seläntakaa puhumista kannattaa välttää, koska se voi herättää pelkoa. Parhaiten kontaktin saa yleensä yhdistämällä kosketuksen ja katsekontaktin.

Fyysisen koskettamisen lisäksi voit koskettaa myös katseellasi. Kontaktin saamista auttaa se, jos kasvonne ovat samalla korkeudella. Jos muistisairas istuu esimerkiksi pyörätuolissa, kummarru tai istuudu voidaksesi katsoa häntä suoraan silmiin. Varsinkin sikiövaiheessa pelkkä lämmin katsekontakti voi riittää onnistuneeksi vuorovaikutukseksi.

Palleahengityksen avulla saa tuotettua selkeän ja hoivaavan äänen. Oikea äänensävy on tärkeä, koska karkeat äänet voivat aiheuttaa vetäytymistä tai vihaa. Kuulon heikentyessä taas korkeita, hiljaisia tai pehmeitä ääniä voi olla vaikea kuulla.

Muistisairauden edetessä henkilö alkaa usein yhä enemmän käyttämään sanoja, joita kuulija ei ymmärrä. Vaikka sinulle olisi epäselvää, mitä läheisesi yrittää sanoa, voit silti olla kiinnostunut asiasta ja pyytää häntä kertomaan lisää. Niiden sanojen tilalla, joita et ymmärrä, voit käyttää epämääräisiä pronomineja, kuten hän, se, he, joku tai jokin.

Varsinkin sellaiset sanat, sävelmät ja riimit, jotka muistisairas on oppinut jo lapsena, säilyvät muistissa pitkään ja niiden kautta voi saada kontaktin silloinkin, kun keskustelu ei enää onnistu. Muistisairas henkilö saattaa yllättäen lähteä mukaan laulamaan tuttua laulua tai ottaa katsekontaktin kuullessaan tutun runon.