Äidilläni supistui elämä hirveän pieneen. Tämän hetken hän tavoitti vain harvoin ja lyhyeksi aikaa, esimerkiksi ruokailuiden ja ulkoiluiden yhteydessä tai kampaajalla. Muuten hän eli siellä lapsuuden kouluissa, maisemissa ja kesissä. Sinne ei mun ote yllä. En mä pystynyt ukkia tai mummia kauemmas menemään sinne hänen maailmoihinsa. Mä yritin kuitenkin pitää linjoja mahdollisimman pitkään auki.
Keksin, että aletaan laulamaan lastenlauluja, niitä hänen nuoruutensa ja lapsuutensa lauluja. Mä mietin, että mitähän äiti tuumaa kun aletaan laulamaan ”Koivun oksaan korkealle teki peippo pesän…”. Hän kuitenkin tykkäsi ja se toimi tosi hyvin.
Me myös katselimme valokuvia. Äiti pystyi niistä hahmottamaan tuttuja kasvoja. Mä en tiedä sitten, menikö ne oikein, mutta mitäs sillä on väliä…
~Alzheimerin tautia sairastaneen naisen tytär