Uutiset | Yleinen

Sairaus ja parisuhde Katajan Parisuhdepäivien teemana

Parisuhdekeskus Katajan Parisuhdepäiviä vietettiin 6.-7.11. Helsingissä Crowne Plazassa. Puhujina oli sekä asiantuntijoita että kokemusasiantuntijoita. Vaikka sairaudet ovat erilaisia, olivat monet puheenvuoroista sovellettavissa myös muistisairaan henkilön parisuhteen tukemiseen. Alla on muutamia päivillä keskusteltuja teemoja.

Kysy, miten puoliso voi

Psykologian tohtori ja kouluttajapsykoterapeutti Eija-Liisa Rautiainen puhui masennuksesta ja parisuhteesta. Hän kertoi, että usein masentuneen henkilön puolisolla on kokemus, että kaikki ovat kiinnostuneet vain masentuneesta henkilöstä, tämän oireista ja oireiden helpottumisesta. Silloin puolison mielessä voi pyöriä ajatus siitä, että ”olenhan minäkin tässä” ja ”paljon minäkin olen kaikkea yrittänyt”. Tämä vahvistui myös Parisuhdepäivillä esitetyissä kokemuspuheenvuoroissa.

-Minusta tärkeää olisi, että myös puolisot saisivat kertoa omaa kokemustaan. Auttajien ja ammattilaisten tulisi olla kiinnostuneita myös heistä ja kysyä, että ”Mitä tämä asia on sinulle merkinnyt?”, muistutti Rautiainen.

Rautiainen viittasi lukemaansa väitöskirjatutkimukseen, joka koski omaisten huomioimista psykiatrisessa hoidossa. Siitä kävi, ilmi, että omaiset olivat valtavan liikuttuneita, kun heiltä kysyttiin, miten he ovat jaksaneet.

-Niinkin yksinkertainen kysymys kuin ”miten sinä voit”, voi olla todella merkityksellinen heille, jotka siinä rinnalla ovat kulkeneet.

Pidä pariskunnan kokemusta ainutlaatuisena

Eija-Liisa Rautiainen nosti esiin myös sen, että pariskunnan kertoessa omista kokemuksistaan, ei tilanteen normalisoiminen aina ole paras ratkaisu, vaan joskus kannattaa pysyä ainutkertaisuuden äärellä. Normalisoimisella hän viittaa ammattilaisten tapaan todeta, että asiakkaan kertomat asiat ovat yleisiä ja samoin kokevat monet muutkin samassa tilanteessa olevat.

-On tärkeää antaa tilaa monenlaiselle kokemukselle, ja yrittää kuulla, mitä se sairaus juuri tälle parille juuri tässä hetkessä tarkoittaa. Jos me liian nopeasti sanomme, että tämä on yleistä ja normaalia, niin se usein sulkee sen keskustelun.

Keskustelua nousi siitä, että normalisoimisen tavoite on häpeän vähentäminen. Mitä muita vaihtoehtoja häpeän vähentämiselle sitten on?

-Luulen, että keskustelun avaaminen on juuri se, mikä sitä häpeää vähentää. Se, että asioista voi yhdessä puhua ja niitä voi rauhassa tutkia. Toki mukana voi olla se sävy, että muutkin perheet ovat sanoneet tästä samasta asiasta, mutta sen ei kannata olla ensimmäinen asia. Ajattelen myös, että sille häpeän tunteellekin voi olla hyvä antaa tilaa. Häpeä on iso ja syvä kokemus, joka on hyvä tulla kohdatuksi ja otetuksi vastaan.

Ammattilaisen tehtävä on mallintaa toivoa

Terveystalon johtava psykologi Tuija Turunen korosti puheenvuorossaan sitä, että ammattilaisten tärkein tehtävä on valaa kriisissä oleviin pariskuntiin toivoa.Hän näytti kuvaa metsässä kulkevista pitkospuista.

-Haluan, että te muistatte tuon kuvan, että aina on olemassa polku eteenpäin. Vaikka on ihan hirveä tilanne, niin jos siihen ei juuri sillä hetkellä kuole, niin todennäköisin vaihtoehto on se, että se asia prosessoituu niin, että sen kanssa voi elää.

Ammattilaisilla toivon täytyy olla sisäänrakennettuna.

-Kun tapaatte järkyttyneitä ihmisiä, niin muistakaa itse luottaa siihen selviytymiseen. Jos työntekijä ei itse luota selviytymiseen, niin silloin ei kannata tehdä sitä työtä juuri sillä hetkellä.

Mutta mitä toivolla tarkoitetaan esimerkiksi silloin, jos henkilö on sairastunut parantumattomaan sairauteen?

-Tietysti toivon täytyy olla realistista. Silloin kun toivoa ei ole paranemisesta, voi toivo löytyä vaikkapa siitä, että kuolema voi olla hyvä.

Omaista kannattaa myös kiittää

-Minä usein sanon, että sinä olet pitänyt uskomattoman hyvää huolta puolisostasi sairauden aikana. Arvostan todella paljon sitä, mitä olet tehnyt.

Katso myös nämä